ESPOO, VANTAA, HELSINKI

TARJOAMME SINULLE UUDENLAISEN HELPON, SIISTIN JA TURVALLISEN TAVAN PUHDISTAA TALOSI VESIKOURUT

Miksi puhdistaa rännit?

Rännit olisi hyvä puhdistaa keväisin ja syksyisin, mutta kuitenkin vähintään kerran vuodessa. Paras aika rännien puhdistukselle on keväästä myöhäiseen syksyyn, kunhan pakkanen ei ole vielä jäädyttänyt roskia kourujen pohjalle. Puhdistamattomat vesikourut keräävät ajan mittaan suuren määrän painoa lehtien, oksien ja sammaleen muodossa ja rasittavat rännien kiinnityksiä ja räystästä sekä ruostuttavat vesikouruja. Rankkasateella tai kevätauringon sulattaessa katolla olevaa lunta ja jäätä, täynnä olevat kourut ja tukossa olevat syöksytorvet aiheuttavat veden kulkeutumisen talon rakenteisiin. Tästä aiheutuu erityisesti räystäsrakenteille voimakasta kosteusrasitusta, minkä vuoksi niitä joudutaan ennenaikaisesti vaihtamaan tai huoltomaalaamaan. Pahimmillaan tukkeutuneet rännit voivat aiheuttaa suurempia kosteusongelmia talon sokkeli- ja seinärakenteissa. Lisäksi veden tulviminen kourun yli pisaroiden tippuessa maahan hallitsemattomasti, sotkee talon sokkelin sekä aiheuttaa turhaa kosteusrasitusta sokkelille sekä seinärakenteiden alaosille.

Kaikki nämä ongelmat ovat vältettävissä räystäskourujen säännöllisellä ja asianmukaisella puhdistuksella.

Olivatpa talosi vesikourut korkeuksissa tai käden ulottuvissa, turvallisen maasta käsin tehtävän sadevesikourujen puhdistuksen voit tilata meiltä.

1 ja 2 kerroksisen

Omakotitalon

Rännien puhdistus

Turku, Naantali, Raisio

Hinta alkaen 250€

Hinta sisältää 30m puhdistettavaa ränniä, lisämetrit 5€/m

Rännien puhdistus

Puhdistamme sadevesikourut aina turvallisesti ja siististi maasta käsin. Ei siis enää turvattomia tikkailla tai katolla kiipeilyjä, kalliista nosturi- tai telinekuluista puhumattakaan. Pystymme puhdistamaan jopa 12 metrin korkeudessa olevat rännit, turvallisesti maasta käsin. Meidän jäljiltä myös pihasi pysyy siistinä.

Rännit puhtaaksi Turku, Naantali, Raisio

1 ja 2 KERROKSISEN OK-TALON RÄNNIEN PUHDISTUS

Hinta alkaen

250€

Hinta sisältää 30m puhdistettavaa ränniä, lisämetrit 5€/m

UUTTA! Nyt myös rännien ulkopuolen ja räystäiden pesu

Ulkopuolen ja räystäiden pesu rännien puhdistuksen yhteydessä vain 5€/m.

HINTA SISÄLTÄÄ MATKAKULUT TURKU, RAISIO, NAANTALI, KAARINA, LIETO, MASKU SEKÄ ARVONLISÄVERON 24%.

Puhdistuksen voit maksaa pankki- ja luottokorteilla.

VARAA AIKA TALOSI VESIKOURUJEN PUHDISTUKSEEN NYT!

Muut kohteet, pyydä tarjous!

toimintamme

peruspilari on,

SELKEÄ HINNOITTELU,

EI PIILOKULUJA!

Tilatessasi työn Pohjolan MRV Rakennus Oy:ltä tiedät aina mistä maksat. Emme peri laskutuslisiä tai voileipärahoja. Työskentelemme asiakkaan kanssa yhdessä ennalta sovittuun aikaan, myös iltaisin ja viikonloppuisin.

Maksuvälineenä meillä käy pankkikortti sekä yleisimmät luottokortit.

Maksu suoritetaan aina suoraan työntekijälle.

Yritysasiakkaille laskutus sopimuksen mukaan.

iZettle maksutavat logo

JÄTÄ SOITTOPYYNTÖ

Soitamme sinulle mahdollisimman pian

[wpforms id="5991"]

LÄHETÄ

VIESTI

Mietityttääkö jokin? Laita viestiä, niin olen yhteydessä ja katsotaan yhdessä miten voisin auttaa.

Kysyminen ei maksa tai sido mihinkään!

Huoltomiehesi Turku

T: Huolto-/remonttimiehesi